Vanhojen rynnäkkökivääreiden vanhetessa Suomen ja Ruotsin Puolustusvoimat ovat päättäneet hankkia yhdessä uudet käsiasejärjestelmät Sakolta. Suomessa tämä järjestelmä tunnetaan nimellä M23. Tämä merkittävä askel vahvistaa maiden puolustuskykyä ja edistää kahden naapurimaan strategisen yhteistyön kehittymistä.
Naton kautta lisää yhteistyötä
Suomen ja Ruotsin hakemukset Natoon olivat selvä merkki myös kahdenvälisen yhteistyön lisääntymisestä kansainvälisen toiminnan lisäksi. Samaan sotilasliittoon kuuluminen edesauttaa kriisinajan yhteistyötä, jota vielä päätettiin syventää hankkimalla jalkaväelle sama aseistus. Jo ennen Natoon hakemista ja liittymistä myös Suomi on ostanut esimerkiksi ruotsalaisia CV9030-rynnäkköpanssarivaunuja.
Maiden valinta uusille aseille osui suomalaiseen yritykseen, Sakoon. Sako Oy onkin lähes jokaiselle suomalaiselle miehelle jo tuttu, sillä tämän hetkiset RK62 (M1-M3) ja RK95 monen muun aseen ohella ovat olleet Puolustusvoimien käytössä jo vuosikymmeniä. Sako on tunnettu laadukkaista aseistaan, jotka kestävät kovaakin käyttöä. Esimerkiksi New Yourkin poliisin erikoisyksikkö osti Sakon valmistamia tarkkuuskivääreitä kilpailutuksen jälkeen tänä vuonna.
Suomen hankinnat
Toistaiseksi asejärjestelmät ovat vasta testausvaiheessa. Aseiden rungot poikkeavat entisestä AK-47 perustuvasta mallista ja ovatkin nykyään lähempänä Yhdysvaltojen sekä muiden Nato-maiden aseistusta niin ulkonäöllisesti kuin toiminnallisesti. Ne ovat myös kevyempiä kuin tämän hetkiset aseet, mikä ei vaadi yhtä vahvaa lihaskuntoa käytön aikana. Suomen ostaman testierän arvo on 700 000€ euroa.
Tällä hetkellä Puolustusvoimat testaavat aseita laajasti pyrkien selvittämään esimerkiksi sopivan piipun pituuden sekä kaliiperin. RK-pohjaiset aseet ovat pääosin 7.62 x 39-kaliiperia, mutta uudet aseet voivatkin olla pienempää tai jopa suurempaa kokoa. Lopulliseen päätökseen vaikuttaa moni asia, kuten Nato-maista saatava mahdollinen materiaaliapu, ammusten kantaminen kentällä ja toimivuus Suomen ympäristöissä.
Ruotsi panostaa
Myös Ruotsi aikoo uusia vanhat Ak 5-rynnäkkökiväärinsä täysin. Ruotsin normaalit sotilaat, tukiampujat sekä tarkka-ampujat tulevat kaikki saamaan uudet aseensa Sakolta.
Suomen vielä testatessa, Ruotsin puolustusvoimat päättivät jo tehdä sopimuksen 78 miljoonan euron asekaupoista Sakon kanssa. Tämäkin on vasta ensimmäinen erä. Toisin kuin Suomi, Ruotsi on jo päättänyt aseidensa kaliiperit. Rynnäkkökiväärit on valittu 5.56 x 45 -kaliiperille sekä itselataavat kiväärit ovat 7.62 x 51. Myös tarkkuuskivääreille on kaksi omaa kaliiperiaan.
Yhteisestä päätöksestä samoista asejärjestelmistä on huomattavan paljon hyötyä niin Suomelle kuin Ruotsille. Myös suomalainen aseteollisuus saa huomattavan määrän työtä.
0 kommenttia artikkeliin ”Suomen ja Ruotsin yhteistyö syvenee: Uudet asehankinnat Sakolta”